Ammatinvalintaratkaisuja tehdään monessa elämän eri vaiheessa. Harva pysyy samassa ammatissa koko elämäänsä. Koko ajan muuttuva työelämä vaatii peruskoulutuksen lisäksi ammattitaidon ja osaamisen jatkuvaa kehittämistä.
Tiedon hankkiminen on tärkeää ammatinvalintaa miettiessä. Tarvittaessa ammatinvalintaan liittyvien kysymysten ratkaisemiseen voi hakea apua alan asiantuntijoilta, kuten työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologeilta.
Jos opiskelet parhaillaan jossakin oppilaitoksessa, mutta koet olevasi väärällä alalla tai et oikein viihdy ko. koulutuksessa, kannattaa ensin keskustella tilanteesta nykyisen oppilaitoksen oppilashuoltohenkilöstön kanssa, ennen kuin teet mitään ratkaisuja tai hakeudut esim. ammatinvalinnanohjaukseen. Opiskelijoiden ajanvaraus ammatinvalintapsykologin vastaanotolle tapahtuu yleensa opinto-ohjaajan kautta.